Koulutus ja Työhistoria
Tietoliikenneasentaja - Savon ammattiopisto
Opiskelin tietoverkkoja ja sähkötekniikkaa. Sain hyvän pohjan sähkötöistä, sekä laiteymmärryksestä.
Armeija + pätkätöitä
Tein erilaisia määräaikaisia töitä esimerkiksi ständimyyjänä, sekä muuttomiehenä ja kalusteasentajana.
2010-2025
Lattianpäällystäjä
Työskentelin tämän ajan lattianpäällystäjänä, jossa sain hyvän koulutuksen parketti-,
laatta-, sekä mattoasentajaksi. Koen, että tästä työstä sain
eväät toimimiseen millaisessa työympäristössä tahansa, koska tehtäviini kuului niin yksityishenkilöille työskentely, kuin suurille
rakennusyrityksille isoilla kohteilla työskentely. Töissa jouduin itse vastaamaan työtahdista, kommunikoinnista ja kaikesta alkupalavereista
lopputyön tarkastuksiin ja työn luovutukseen. Tämä työ jatkuu edelleen aika-ajoin, lähdin kuitenkin opiskelemaan tulevaisuutta ajatellen fyysisesti kevyempää ammattia.
Ohjelmistoasentaja - uusi urasuunta
Aloitin opiskelun helmikuussa 2025. Olen omistautunut täysin
tälle uudelle urasuunnalle ja olen todella kiinnostunut ohjelmoinnista.
Miksi minut kannattaa palkata?
Olen todella motivoitunut uuden alan suhteen ja odotan milloin pääsisin kokemaan ohjelmointia työelämässä, vaikka työharjoittelun kautta.
Opin nopeasti ja teen aktiivisesti harjoitusprojekteja!
Olen todella yhteistyökykyinen ja tottunut tiimityöhön sekä urheilun, että edellisen ammattini kautta.
Haluan kehittää itseäni tällä alalla intohimoisesti.
Minulle voi antaa vastuuta ja luottoa ja hoidan asiat aina maaliin saakka.